Elämme digitaalisen talouden, niin sanotun neljännen teollisen vallankumouksen (4IR) aikaa. Teknologian ja innovaatioiden kehitystä pidetään yleisesti disruptiivisina, tarkoittaen sitä, että uuteen teknologiaan perustuvat innovaatiot haastavat vallalla olevat perinteiset toimintatavat. On entistä yleisempää, että työelämässä otetaan riskejä ja tehdään nopeita päätöksiä – mennään vauhdilla eteenpäin. Puhuttaessa disruptiosta, työelämä on ollut yksi eniten julkista keskustelua herättäneistä aiheista. Miten digitaalinen kehitys vaikuttaa tapamme tehdä töitä, millaisia uusia työpaikkoja kehittyy ja mitkä työtehtävät jäävät unholaan? Riittääkö ihmisille ylipäätään töitä tulevaisuudessa? Elämme aikaa jona ”työnteko” terminä itsessään on kyseenalaistettu.
1990-luvun lama toi mukanaan epävarmat työsuhteet. Pääasiallisesti tämä tarkoitti osa-aikaisia tai määräaikaisia sopimuksia, jotka oli solmittu usein määräaikaisia työntekijöitä välittävien yritysten toimesta. Ihmiset alkoivat työllistää itseään ja heistä tuli ns. itsenäisiä ammatinharjoittajia. Yhtenäisiä piirteitä näille uusille tavoille tehdä töitä olivat epävarmat tulot sekä alhainen työturvan taso.
Asia on mutkistunut entisestään neljännen teollisen vallankumouksen myötä. 2000-luvun alun jälkeen perinteinen kahtiajako työntekijöihin ja yrittäjiin on saanut seurakseen monia uusia tapoja tehdä töitä. Perinteisellä työllä tarkoitetaan kokoaikaista ja vakituista työsopimusta, jossa on korkea työ- sekä sosiaaliturva. Vaikka perinteiset työsuhteet ovatkin yhä yleisiä, teknologian innovaatiot ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että siirtyminen uudenlaisiin tapoihin tehdä töitä on kiihtynyt.
Vaikkakin perinteiset tavat tehdä töitä pysyvät toistaiseksi yleisimpinä, tarjoaa alustatalous kaikkein suurimman syyn työtapojen muutokseen. Puhumme ilmiöistä kuten ”keikkatalous”, ”joukkouttaminen”, ”alustatyö” ja ”jakamistalous”. Näihin tapoihin työskennellä kuuluvat sovelluspohjaiset paikalliset työtehtävät (kuten Uber) sekä yleisöpohjaiset tehtävät, jotka tarjoavat laajemmat globaalit työmahdollisuudet (kuten Amazon Mechanical Turk).
Tiedätkö mitä tarkoitetaan englanninkielisellä termillä ”prosumer”? Termissä yhdistyvät asiakas (consumer) sekä tuottaja (producer). Termin ideana on kuvailla nykyistä sosiaalisen median tai online-palveluiden käyttöä, jossa asiakas itseasiassa tuottaa jotain työksi luokiteltavaa palvelun kuluttamisen lomassa. Esimerkiksi Facebookista puhuttaessa käyttäjien voidaan ajatella tuovan palveluun sisältöä, joka puolestaan rakentaa alustalle tuloja. Käyttäessämme Facebookia, meitä voidaan kutsua tästä syystä termillä ”prosumer”. Tästä aktiviteetista emme kuitenkaan saa palkkaa – saati että meille kertyisi eläkettä.
Miksi termi ”Uusi Työ” on sitten niin merkityksellinen?
Digitalisaatio sekä uudet tavat tehdä töitä ovat vaikuttaneet laajasti yrityksiin sekä yksittäisiin työntekijöihin. Neljännen teollisen vallankumouksen myös valtiontasolla on vihdoin herätty miettimään, miten eri toimintoja tulisi tulevaisuudessa rahoittaa, erityisesti puhuttaessa sosiaaliturvajärjestelmistä.
Yksityishenkilön näkökulmasta vain muutama vuosi sen jälkeen, kun uudet tavat tehdä töitä syntyivät, on käynyt selväksi, että digitalisaatiolla on todella disruptiivinen voima. Uusiin työtapoihin ajautuneet henkilöt ovat muutoksen myötä ajautuneet heikompaan taloudelliseen tilanteeseen sekä huonompiin työoloihin, puhumattakaan sosiaaliturvasta tai terveyspalveluista. Tämä johtuu siitä, etteivät uudet tavat tehdä töitä sovi perinteiseen muottiin. Raja perinteisen työnteon ja yrittäjyyden välillä on hämärtynyt. Hyvän esimerkin tästä antaa Uber, joka otti yrityksenä linjan toimia vain välittäjänä kuljettajien ja heidän asiakkaidensa välillä. EU-tuomioistuimen päätöksen (C-434/15) jäljiltä emme ole sen viisaampia, mitä tulee kuljettajien asemaan. Tuomioistuin katsoi vain, että Uber-palvelu on luokiteltava kuljetusalan palveluksi. On siis yhä EU-maiden itsensä päätettävissä, luokitellaanko kuljettajat virallisesti työntekijöiksi vai yrittäjiksi.
On merkittävää, että sosiaaliturvaohjelmat, joihin myös sosiaalivakuutukset kuuluvat, ovat liitoksissa valtioihin. Sosiaaliturvalle ei ole olemassa globaalia systeemiä, vaikka digitalisaation synnyttämät työt ovat monissa tapauksissa valtiolliset rajat ylittäviä. Saattaa olla, että työn organisoija, työntekijä ja asiakas sijaitsevat kaikki eri maissa. Kuka tällaisessa tapauksessa on vastuussa työntekijän turvan järjestämisestä?
Lain puitteissa tulee nimittäin muistaa, että oikeus sosiaalisen turvaan mielletään perusoikeudeksi. Sekä työntekijät että itsensä työllistävät ovat oikeutettuja turvaan monien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä -julistusten mukaan. Tämä edellyttää periaatteessa sitä, että näiden yleissopimusten piiriin kuuluvien valtioiden tulisi ottaa huomioon nämä säännökset sosiaaliturvajärjestelmiensä suunnittelussa.
Joidenkin mukaan sosiaaliturva tulisi irrottaa kokonaan työstä. Meidän tulisi löytää uusia tapoja näiden järjestelmien rahoittamiseksi. Ehkäpä voisimme verottaa robotteja ja muuta teknologiaa? Tai ehkä tarvitsemme entistä innovatiivisempia tapoja yritystulojen verottamiseen? Kestävän rahoituskeinon löytäminen sosiaaliturvalle ei tule olemaan helppoa tulevaisuudessa. Vielä hankalampaa on keskustelun vieminen globaalille tasolle. Ottaen huomioon nykyisin vallalla olevan kansainvälisen talouspoliittisen tilanteen on epärealistista, että hallitukset olisivat halukkaita lisäämään säännöksiä, joilla suojeltaisiin muiden maiden työntekijöitä.
Huolimatta maailman yleisesti lannistavasta trendistä, on EU:ssa onneksi otettu askeleita oikeaan suuntaan. Euroopan Komission julkaisi mm. sosiaalisten oikeuksien pilarin vuonna 2017. Se on hyvä alku, mutta vain hyvien aikomusten julistus ilman oikeudellisesti sitovaa päätöksentekoa. Komissio on myöskin tehnyt aloitteen, jossa koitetaan parantaa itsensä työllistävien sekä keikkatyöläisten mahdollisuutta sosiaaliturvaan tulevaisuudessa.
Suomessa puolestaan perustulokokeilu on tulossa päätökseensä ja odotamme, että KELA julkaisee kokeilun tulokset keväällä 2019. Sosiaali- ja terveysministeriössä on puolestaan vireillä Yrittäjien eläkelain (YEL) uudistaminen. On myös mielenkiintoista nähdä mikä on hallituksen tänä syksynä eduskunnalle esittämän asumisperusteista sosiaaliturvaa koskevan lain kohtalo. Uuden lain vaatimukset ulkomaalaisille työntekijöille ovat nimittäin huomattavasti aiempaa väljemmät. Jäämme siis innolla odottamaan uutisia koskien tulevaisuuden työtä!
Liisa Hämeen-Anttila
Oikeustieteen lisensiaatti
Vakuutusoikeustuomari
